Sivut

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Firenze


 
Seuraavaksi vähän tarinointia Firenzestä, joka oli ehdottomasti mun lempparikohde tällä reissulla. Saavuttiin kaupunkiin keskiviikkona hyvin iltamyöhään ja kaupunki teki muhun jo heti juna-asemalta ulos astuessa suuren vaikutuksen! Siellä oli sellasta Italia-meininkiä (ja ne kadutkin näytti siltä kuin oon mielessäni kuvitellut miltä Italiassa näyttää) mutta samalla kuitenkin oli huomattavissa jotain pohjosen vaikutusta koska tunnelma ei ollut niin kaaottiinen kuin esim Roomassa. Shoppailijoille vinkiksi että Firenzestä löytyi paljon kauppoja, niin merkkiliikkeitä kun ihan halvempiakin ketjuja. Firenzestä on muuten kotoisin muutamia laatumerkkejä kuten Gucci ja Roberto Cavalli. Firenze ei ole kovinkaan iso kaupunki ja jos ei halua kaikissa sieltä löytyvissä taidemuseoissa käydä niin sen saa kierrettyä ihan hyvin yhdessä päivässä. Firenzestä on muuten kotoisin myös suuret taiteilijat Michelangelo sekä Dante. Me ei missään museossa vierailtu koska se Vatikaanin 45e hinta kirpas edelleen :DD Mutta Santa Maria del Fiore katedraalissa, joka on euroopan 5. suurin katedraali, käytiin kyllä sisällä vilkaisemassa. Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä että vaikka onhan noi isot kirkot ihan vaikuttavia niin ne on kyllä kaikki niin samanlaisia että riittää kun on yhden sellasen nähnyt.




 

Firenzessä meidän hostelli-kokemuskin oli huomattavasti parempi kuin Roomassa. Meidän hostelli oli tosi viihtyisä ja sijaitsi keskustassa, Piazza Della Repubblican läheisyydessä. Toisena iltana pojat lähti jonnekkin seikkailemaan ja me Tranin kanssa lähdettiin ensin shoppailemaan (tai siis minä shoppailin :D) ja myöhemmin vielä illallistamaan. Meillä oli kyllä ihan huippu ilta, rehellisesti sanottuna koko reissun paras ilta. Hyvää ruokaa, lasillinen viiniä ja muutamia Italialaisia jotka tuli kysymään multa ollaanko nähty ennenkin. Vähän hämmennyin kyllä tuosta kun pari ihmistä sanoi että näytän tutulta ja varmasti on mut pari päivää aikasemmin nähnyt :o Mietittiin Tranin kanssa että onkohan Firenzessä joku mun kaksoisolento xD Ja Hard Rock Cafessakin sain mun kahvin halvemmalla; vaikka kuinka yritin baarimikolla tyrkyttää listassa olevan hinnan verran rahaa niin ei se ottanut niitä kaikkia vastaan :'D No ei pidä valittaa varsinkaan kun tollaset ketjupaikat ei oo mistään halvimmasta päästä. Mutta kuten alussa sanoin niin Firenze oli ihan mun lemppari ja sinne on pakko vielä päästä uudestaan! Pakko muuten vielä vähän ihmetellä Italialaisten logiikkaa; kävin yhdessä turisti-infossa pyytämässä karttaa niin ensin mulle osoitettiin vaan niitä karttoja jotka oli siinä tiskillä myynnissä mutta kun sitten kysyin että löytyykö yhtään ilmaista yksilöä niin sitten sain käteeni tiskin takaa kartan joka oli ihan täsmälleen sama kuin se joka olis maksanut sen pari euroa :DD









Pieni vinkki vielä! 
Käytiin toisena päivänä Firenzen kauppahallissa ja jos joskus satutte sinne menään niin etsikää tää paikka ja ostakaa tuollanen leipä jonka välissä on porsaanpaistia! En tiedä ton leivän nimeä mutta se oli ihan sairaan hyvää ja hinta oli 4e! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti